E71 400.21.013 firmispäivitys

Ma 30.11.2009

Päivitin tänään E71:ni viime viikolla julkaistuun 400.21.013 firmisversioon. My Nokia palvelusta tuli tiedotus päivityksestä jo perjantaina sekä sms:llä että sähköpostilla ja ehdinkin jo ottaa puhelimen sisällöstä varmuuskopion ja olin alkamassa päivittää puhelinta, kun törmäsin tuttuun ongelmaan; päivitystä ei voida tehdä, kun akku ei ollut riittävän täynnä, ei vaikka puhelin oli laturissakin.

No tänään aamulla sitten into pinkeänä päivittämään, kun akku oli varmasti täyslatingissa oltuaan koko yön laturin päässä ja varmuuskopiokin oli jo otettu. Päivitys sinällään meni hyvin, mutta ongelmat alkoivat, kun yritin palauttaa varmuuskopiota. Ensin muistikortin tietojen palautus tyssäsi edettyään 59%:iin. Odottelin kymmenkunta minuuttia ja kun mitään ei tapahtunut, keskeytin palautuksen, boottasin pc:n ja E71:n. Varmuuskopion palautus käyntiin ja tällä kertaa jätin valitsematta muistikortin tietojen palautuksen. Palutus rullasi aikansa, kunnes PC Suite ilmoitti, että varmistuksen palautus törmäsi “vakavaan virheeseen” ja puhelin on käynnistettävä uudelleen. Puhelin boottasi ja bootin jälkeen käyttämäni teema oli ennallaan, tiedot paikoillaan kalenterissa, osoitekirjassa ja pikaisesti tarkastettuna kaikki kuvat ja videoklipitkin näyttivät olevan paikallaan, mutta joskus asentamani ja näitten blogientryjen näpyttelyynkin käyttämäni Wordmobi oli hävinnyt kokonaan, kuten kävi edellisenkin firmispäivityksen yhteydessä.

Sitten kokeilemaan edellisellä viikolla OviStoresta ladattua E71/72 malleille dedikoitua Facebook-clienttia, joka tylysti ilmoittaa ottaessaan yhteyttä verkkoon 3G:n kautta, ettei yhteyttä voida muodostaa, kokeile käynnistää puhelin uudelleen. No kokeilin, fb-client käyntiin ja sama virhe. Seuraavaksi ajattelin, että jospa asentaisin ohjelman uudelleen eli Sovellusten hallintaan ja Facebook-client poistaen. Sen jälkeen OviStoreen ja hakemaan download-linkki ohjelmalle. Linkki tulee sms:nä ja aukeaa selaimeen. Mutta OviStore kertookin, että ei tunnista laitettani E71:ksi vaan N97:ksi eikä Facebook-client suostu edes latautumaan saati asentumaan päivitettyyn puhelimeeni. Kokeilin vielä kertaalleen illalla ohjelman hakemista OviStoresta ja tällä kerralla yritys päättyi “The item is not available for your country” ilmoitukseen,

Seuraavaksi kokeilin Fring:iä. Ohjelma näytti käynnistyvän normaalisti ja sisäänkirjautuminen määriteltyihin im-palveluihinkin onnistuu kuten pitääkin. Fringin oletusasetus haluaa käynnistää ohjelman aina, kun puhelin bootataan ja se on mielestäni ärsyttävä piirre, jonka olen aina ottanut pois käytöstä. No nyt kun menen Fringin asetusvalikoihin, siellä kyllä näkyy radiobutton valinta “Enable/Disable” tuolle automaattikäynnistykselle, mutta “Disable”-vaihtoehtoa ei saa valittua mitenkään. En vielä ole varmistanut onko Fring:stä tullut uutta versiota E71:lle, mutta se täytyy tehdä seuraavaksi. No Fring:in uudelleen asennuksen jälkeen tajusin painaa valittuna ollutta “Enable”-vaihtoehtoa, joka vaihtoi valinnan “Disable”:ksi, kätevää.

Seuraavaksi kokeilemaan päivityksen uusia ominaisuuksia. Uutena sovelluksena asentunut OviStore kertoo käynnistyksen yhteydessä suoraan “Kauppa: Laite ei tue toimintoa.” virheen, muut Ovi-sovellukset, Osoitekirja ja Chat, suostuvat ainakin käynnistymään, mutta vaativat rekisteröitymistä, jota en jaksa enää lähteä tekemään. Muista ominaisuuksista QuickOffice näytti päivittyneen uudempaan versioon, Gimlet:stä en oikein osaa sanoa, myönnetään en löytänyt sen nimistä softaa puhelimestani, enkä ole selvittänyt mikä se ylipäänsä on, Internet Radio näytti toimivan, mutten siitäkään saanut versionumeroa kaiveltua esiin, mutta eiköhän se uudempaan versioon päivittynyt.

Nyt mitä tässä on internetiä selannut, niin useammalla saitilla ehdotetaan puhelimen “hard-reset”:tiä tämän 400-sarjan firmispäivityksen jälkeen ja kaikkien ohjelmien uudelleen asennusta. Näitä suosituksia kun lukee, niin väkisin tulee mieleen, että onko firmispäivitys oikeasti niin vaikeaa saada vähän käyttäjäystävällisemmäksi ja paremmin testatuksi? Tälläisellä menolla ei kovin vakuuttavaa kuvaa Nokian ohjelmistotuotannosta saa.

EDIT: Nyt on jotain edistystä tapahtunut Ovi-storessa, sillä E71/E72 malleille dedikoidun Facebook-clientin lataus toimii taas ja softakin toimii uusimmalla firmiksellä normaalisti :)


Safari 4.0.4 julkaistu

To 12.11.2009

Uptime ei ehtinyt kovin moneen päivään nousta 10.6.2 päivityksen jälkeen, kun Applelta jo tulee seuraava, uudelleenkäynnistyksen vaativa päivitys Safari-selaimen muodossa. Tuorein versio on siis 4.0.4, liekö koodinimeltään “browser not found” :) mutta sisältää mm. tietoturvapäivityksiä, joten valitön päivitys on suotavaa.


Os X 10.6.2 päivitys

Ti 10.11.2009

Apple julkaisi viime yönä odotetun, järjestyksessään toisen päivityksen (10.6.2) “Snow Leopard” käyttöjärjestelmäänsä. Päivityspaketin koko iMac:ni (ensimmäisen sukupolven alu-iMac) tapauksessa oli 157 MB.

Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta vuonna 2005 “Tiger”:sta alkaneen Os X käytön jälkeen, kun jouduin ihmettelemään, mitä päivityksessä oikein tapahtui, kun “Software Update” ensin normaalisti latasi päivityksen ja sen jälkeen halusi uudelleenkäynnistää koneen. Uudelleenkäynnistystä ei koskaan tapahtunut, vaan kone jäi siniseen ruutuun, josta en päässyt pois muuten kuin ottamalla virrat pois. Onneksi kone nousi sen jälkeen ylös 10.6.1:nä ja ajettuani “Software Update”:n uudelleen, päivittyi siististi 10.6.2:ksi.

Päivitys on joka tapauksessa suositeltavaa. Tarkemmat tiedot päivityksen sisällöstä saa tästä ja tietoturvan osalta tästä.

Posted by Wordmobi


Podcast sumaa purettu

Ma 14.9.2009

Kesän aikana jäi kuuntelematta iso kasa tilaamiani podcasteja ja nyt syksyn mittaan olen yrittänyt purkaa tuota kasaa kuuntelemalla “podareita” työmatkoilla, kauppareissuilla jne. Tänne aiemmin postaamastani listasta on ollut pakko jättää osa kuuntelematta priorisoimalla kuuntelu vain niihin kaikista mielenkiintoisimpiin lähetyksiin, mutta siltikin kuunneltavaa on kertynyt useita tunteja.

Paluu podcastien pariin sai minut selailemaan iTunes:in podcast-tarjontaa ja sieltä tarttui vielä yksi laadukas ja mielenkiintoinen tekele tuon listan jatkoksi. Joten viikon podcast-suositus olkoon mainion Leo Laporten valikoimista löytyvä “FLOSS Weekly“, jossa käsitellään mielenkiintoisilla aiheilla ja vierailla höystettynä “Open Source“-maailman asioita.


Os X 10.6.1 päivitys

Pe 11.9.2009

Apple julkaisi eilen 10.6.1 päivityksen pari viikkoa sitten ilmestyneeseen Snow Leopard käyttöjärjestelmäänsä. Päivitys korjaa mm. Flash-playerin uusimpaan versioonsa, joten tietoturvankin takia kannattaa päivittää. Tarkempi tiedot päivityksen sisällöstä täältä. Eli ei kun päivittämään, täällä tuo ainakin upposi ilman ongelmia omaan kotikoneeseen.


Snow Leopard päivitys

Pe 28.8.2009

Apple julkaisi tänään kauppojen hyllyille uusimman version Os X käyttöjärjestelmästään. Versio on numeroltaan siis 10.6 ja “kissalempinimeltään” Snow Leopard. Kävin hakemassa työmatkalle sopivasti osuvasta Tectorin lasipalatsin myymälästä oman mediani, kun kauppa ovensa 09:00 aukaisi. Mitään markkinahömppää ei ollut havaittavissa, eikä asiakkaitakaan tainut lisäkseni olla kuin kaksi, jotka ovien auetessa kauppaa menivät tekemään.

Olin edellisenä päivänä jo aloitellut valmistelun päivittämiseen tekemällä rautapuolelle sen “köyhän miehen” suorituskykyboostauksen ja kasvatin RAM-muistin määrän kahdesta neljään gigatavuun ja skannaamalla System Profiler-työkalulla iMac:iini asentamat sovellukset läpi etsien PPC-arkkitehtuurille koodattuja sovelluksia, jotka oli tarkoitus dumpata pois ja laistaa näin Rosetan asentuminen päivityksen yhteydessä. No PPC-sovelluksia löytyi pari kappaletta, taivaan vanha scp-frontend Fugu ja vuosia sitten ostetun ulkoisen polttavan dvd-aseman mukana tullut Roxion Toast Lite. Kummallekkaan sovellukselle en keksinyt käyttöä, joten poistin ne ja arvelin olevani “PPC”:ttömässä maailmassa. No tähän palataan vielä.

Itse päivityksen kimppuun pääsin illalla. Prosessina päivitys oli käyttäjäystävällinen ja kivuton tapahtuma ja otti aikaa kaikkinensa n. 50 minuuttia. Sisäänkirjautumisen jälkeen oli havaittavissa, että “pinnan alla” tehdyt muutokset ovat selvästi parantaneet käyttiksen suorituskykyä ja käyttöliittymän “responsiivisuutta”, vaikka kotikoneeni (mid 2007 iMac) ei Open CL:stä hyödykään. Paljon puhuttu 64-bittisyys ei aivan toteudu kuten kuvittelin, vaan oletuksena Xserve-palvelinrautoja lukuunottamatta, Snow Leopard boottaa 32-bittiseen kerneliin, joka toki tukee 64-bittisiä sovelluksia, joita mm. Safari, Mail jne. nyt päivityksen myötä ovat. 64-bittisen kernelin käyttöönottaminen onnistuu esim. näillä vinkeillä, mutta silloin on huomattava, että esim. VMware Fusion ei vielä tue 64-bit kerneliä ja näin jäävät virtuaalikoneet ajamatta.

Mitä edellä mainittuihin PPC-sovelluksiin tulee, käynnistin päivityksen jälkeen System Profiler-työkalun uudelleen ja Application-lista näytti koneellani lymyilevän sellaisia PPC-sovelluksia, joita Leopardin System Profiler ei mielestäni löytänyt. Näitä oli esim. “Welcome to Tiger.app” ja joskus kotihakemistooni asentamani Vim-6.2. Uteliaisuuttani haluaisin tietää, että onko Rosetta nyt asentunut päivityksen yhteydessä koneeseeni vai ei, täytynee googlailla, mistä tuon voi selvittää.

Mutta näin muutaman tunnin käytön jälkeen, en ole vielä keksinyt syitä, miksei Leopardia kannattaisi Snow Leopardiin päivittää. Päivitys on helppo toimenpide, hinta on edullinen ja tekniset muutokset parantavat siinä määrin käytettävyyttä ja suorituskykyä, että Snow Leopardia on helppo suositella.


Screen niksejä

Ke 19.8.2009

Unix/Linux koneiden kanssa komentorivillä puuhastellessa erittäin kätevä apuohjelma on screen (“terminaalin kloonaaja”, tarkempi kuvaus screen:stä wikipediassa).

Screen käynnistetään yksinkertaisesti komennolla # screen -U (-U parametri ottaa UTF8 merkistön käyttöön). Antamalla parametriksi suoraan ajettavan binäärin, screen käynnistää sen ensimmäiseen terminaaliinsa, esim # screen -U irssi käynnistää irc-clientin. Screen:ssä näppäinyhdistelmä Ctrl-A on ns. komentoyhdistelmä, jolla screen:in toimintaa lähdetään ohjaamaan. Tässä esimerkkejä muutamista hyödyllisimmistä screen:in toiminnosta:

  • Ctrl-a c luo uuden terminaalin screen:iin
  • Ctrl-a num vaihtaa terminaaliin num, esim Ctrl-a 1 vaihtaa aktiiviseksi terminaaliksi sen jonka id on 1
  • Ctrl-a K tuhoaa terminaali-ikkunan
  • Ctrl-a d “irrottautuu” screen:stä jättäen sen terminaaleineen kuitenkin taustalle (komentamalla # screen -r saa screen-istunnnon terminaaleineen takaisin edustalle)
  • Ctrl-a A muuttaa kyseisen terminaalin nimeä.
  • Ctrl-a ” listaa screen-istunnon terminaalit nimineen ja numero-id:eineen
  • Ctrl-a ? näyttää screen:in help-ruudun, josta voi kaivaa lisää näppäriä näppäinyhdistelmiä

Os X 10.5.8 päivitys

To 6.8.2009

Apple julkaisi viime yönä näillä näkymin viimeisen  Os X päivityksen 10.5-sarjaan ennen “Snow Leopard”:in saapumista syyskuussa. Päivitys sisältää jälleen kerran myös tietoturvakorjauksia, joten eikun päivittämään. Täällä ainakin kotikone päivittyi nätisti ilman ongelmia. Tarkemmat tiedot päivityksen sisällöstä löytyy täältä ja täältä.


Firmispäivitys E71:een

Ti 7.7.2009

Tämä on osastoa “last week’s news”, mutta laitetaan nyt tänne omat kokemukset Nokian viime viikolla E71:lle julkaisemasta firmispäivityksestä (210.21.006 -> 300.21.012). Päivitys mm. korjaa tietoturvaongelmia, lisää kuvakkeet esim. Facebookin ja Youtuben mobiilipalveluihin, “Internet Radio”:sta tulee uusi versio jne. tarkempi listaus sisällöstä löytyy tuosta Symbian-Freakin linkistä.

Päivitysrumba sujui näin:

  • päivitä ensin Nokia PC Suiten tuoreimpaan versioonsa, jollet ole tätä jo aiemmin tehnyt (vaatii pc:n rebootin ainakin XP:llä)
  • ota varmuuskopio puhelimen sisällöstä ja asetuksista Nokia Content Copier:lla
  • päivitä firmis Nokia Software Updater:lla, joka päivittyy ensin itse uusimpaan versioonsa ennen puhelimen firmiksen latausta ja asennusta
  • palauta varmuuskopio Nokia Content Copier:lla

Varmuuskopion palauttaminen onnistui muuten, mutta jokunen viikko sitten asentamani “Wordmobi” bloggaussofta ei ollut enää päivityksen jälkeen käytettävissa, vaan sen jouduin asentamaan uudelleen. Lisätään tähän vielä, että itselläni ei ole kokemusta “Mail for Exchangesta”, eikä kryptatuista muistikorteista, joten en pysty ottamaan kantaa päivityksen sujuvuudesta ko. softaa/ominaisuutta käytettäessä.

Yhden illan käytön perusteella ainakin “Internet Radio” on ottanut loikan eteenpäin aiemmasta versiosta. Ohjelma tuntuu selkeästi vakaammalta ja streamien avaaminen on erittäin paljon nopeampaa kuin aiemmin, eikä puhelin kuumene enää ihan yhtä paljoa kuin ennen päivitystä, joten jotain kehitystä tapahtunut myös virran ja/tai prosessorin käytön suhteen. Mobiili Youtube on myös varsin toimiva, tosin siirrettävät datamäärät näyttävät laskurin perusteella niin suurilta, ettei tuota uskalla muuten kuin ilmaisen wlan:in kautta käytellä. Eli eikun päivittämään, jos olet kaltaiseni peruskäyttäjä. Jos olet hakkeroinut E71:stä HelloOX:n tai X-Ploren kaltaisilla softilla, kannattaa varmistaa yhteensopivuus uuden firmisversion kanssa, se on tällä hetkellä ilmeisesti rikki.

EDIT: Tulipas lomareissulla huomattua, että päivitys onnistui hukkaamaan “Nokia Kartat” sovelluksen karttalisenssit, joissa oli vielä 5 kk ilmaista käyttöoikeutta jäljellä. Ärsyttävää sinällään, kun ei tullut tuota ohjelmaa testattua ennen kuin vasta tien päällä. Nyt lienee ainoa keino palauttaa lisenssit olisi ottaa yhteyttä Nokian tukeen, saapa nähdä jaksaako nähdä vaivaa.

EDIT2: No näin sitten vaivaa ja lähetin karttalisenssien häviämisestä viestiä Nokian tuen suuntaan 25.7. Automaattivastaus lupaili, että minuun otetaan yhteyttä 48 tunnin kuluessa, mutta mitään ei kuulunut. Kunnes sitten toissapäivänä sain sähköpostia tuesta, jossa neuvottiin miten toimia, että lisenssin saa palautettua käyttöön. Nyt homma rokkaa taas, mutta kyllä siinä miltei kuukausi kului vastausta odotellessa.


Wordmobi

Ke 3.6.2009

Bongasin mainiosta “Nokia e71 blog“:sta Wordmobi for S60 Python-sovelluksen, joka tarjoaa käyttöliittymän WordPressin päällä pyörivien blogien päivittämiseen.

Wordmobilla pystyy ylläpitämään blogin kategorioita, tageja, kommentteja ja tietysti blogientryjä. Blogientryihin pystyy lisäämään myös kuvia, linkkejä ja listoja, joten jo lyhyen testaamisen perusteella tämä vaikuttaa monipuolisemmalta työkalulta blogin ylläpitoon mobiilisti, kuin WordPressin oma mobiilikäyttöliittymä.

Asennus on melko suoraviivainen prosessi:

  1. Asenna Python S60-päätelaitteeseesi, jollei se ole jo asennettu. Määritä asennuksen sijainniksi puhelimen muisti.
  2. Asenna Wordmobi-sovellus ja käytä jälleen puhelimen muistia sovelluksen asennussijaintina.
  3. Käynnistä sovellus, konfiguroi siihen tarvittavat määritykset ja siinä se; mobiilibloggaus sai ison boostin sisällöntuotannon mahdollisuuksiin.

Tämä entry on naputeltu Wordmobilla. Toivottavasti siitä tuli luettava, eikä seassa ole montaa E71-näppiksen generoimaa typoa ;)

Posted by Wordmobi