HTC Desire

Tartuin viime vuoden kesäkuussa Saunalahden edulliseen “MegaDesire”-tarjoukseen, jossa kaupattiin HTC:n Desire älypuhelinta hyvällä liittymäpaketilla. No tarjouskampanjasta ja sen onnistumisesta voidaan olla kai vain yhtä mieltä, sillä sain puhelimeni sitten elokuun puolen välin tienoilla yli 2kk tilauksen jättämisen jälkeen. Ei ihme, että Saunalahden Palstalla kampanja sai huvittavia lempinimiä, kuten “MegaDespair” jne.

No mutta itse asiaan, eli nyt lähes puolen vuoden HTC Desiren ja Android käyttöjärjestelmän käytön jälkeen on aika summata vähän fiiliksiä ensimmäisestä kosketusnäytöllisestä puhelimestani ja ensimmäisesta ei-Nokialaisesta puhelimesta vuosikausiin.

Laite on fyysisiltä ominaisuuksiltaan kaikin puolin mukava, näyttö on suuri, alareunan nappulat toimivia, eikä laite kuitenkaan ole häiritsevän isokokoinen eikä painava. Itseäni vähän arvellutti, miten sitä E71:n QWERTY-näppäimistön jälkeen tottuu käyttämään kosketusnäyttöä tekstinsyöttöön, eikä ihan turhaan. Kosketusnäyttö toimii kyllä erinomaisesti sovellusten ja puhelintoiminnallisuuksien ohjaamisessa, mutta ihan perus tekstinsyötössä ainakin itselleni tulee edelleenkin ärsyttäviä kirjoitusvirheitä kohtuu helposti. E71:llä tuli naputeltua useampikin pitempi blogientry tänne, Desirellä en ole vielä kokeillut, vaikka “WordPress”-app pätevältä ohjelmalta vaikuttaakin. Käytännössä sujuvampi tekstintuotto vaatii omalla kohdallani “kahden käden”-tekniikkaa, joka on joissain tilanteissa tietynlainen rajoite. Koskeutusnäyttönäppiksen käytön tehostamiseen on olemassa joitain sovelluksia, Swype tulee ensimmäisenä mieleen, mutta en ole vielä niihin ehtinyt juurikaan paneutumaan saati kokeilemaan käytössä.

Muuten sitten HTC Desire ja Android käyttöjärjestelmä höystettynä HTC:n Sense UI:lla onkin sitten vastannut huutoon ja pakko sanoa, että ei ole kertaakaan tämän n. puolen vuoden aikana tullut entisiä puhelimia ikävä. Laite yksinkertaisesti toimii kuten pitääkin, sovellusvalikoima on erittäin laaja ja niin, voihan laitetta käyttää myös puheluiden puhumiseen :) Android ohjelmistoineen integroituu saumattomasti Googlen kattavaan palveluvalikoimaan ja olennaisten sosiaalisen median palveluiden kuten Facebookin ja Twitterin valjastaminen mobiilikäyttöön on kivutonta.

Android, joka siis käyttöjärjestelmänä pohjautuu modifioituun Linux-kerneliin, on lähtökohtaisesti suurempaa avoimuutta sallivampi alusta kuin Applen mobiililaitteiden käyttöjärjestelmä iOS. Käyttäjä ei välttämättä tätä eroa havaitse, molemmat alustat vain toimivat(TM), molempiin alustoihin voi hakea sovelluksia Androidin tapauksessa Android Marketista, iOS:n tapauksessa Applen App Storesta, mutta sovelluskehittäjien kannalta erovaisuus tulee selvemmin esiin. Applella on tiukka kontrolli sovelluksiin, joita se päästää App Storeensa ladattaviksi, kun taas Android Marketin puolella vastaavaa tiukkaa kontrollia ei ole. Tästä nousee väistämättä esiin kysymys Androidin sovellusten tietoturvasta, jota monet tietoturvayhtiötkin ovat nostaneet esiin ennustaessaan vuoden 2011 potentiaalisia tietoturvauhkia. Itse olen asentanut ehkä noin kymmenkunta sovellusta Android Marketista ja luottanut lähinnä siihen, että jos niissä jotain epäilyttävää olisi, niin käyttäjäkunta olisi kommentoimalla sovelluksia antanut varoituksia muille käyttäjille ja tämä ei tietenkään kovin vankalla pohjalla olevalta tietoturvalta kuullosta. Täytyy toivoa, että tähän löytyisi joku hyvä ratkaisu ilman, että laitetta pitäisi tukahduttaa millään kokonaisvaltaisella tietoturvaohjelmistolla (antivirus-haitakkeiden tunnistus).

Kaiken kaikkiaan siis olen ollut laitteeseen ja Android alustaan erittäin tyytyväinen ja käyttäjäkokemus on ollut paria pikku nyanssia lukuunottamatta myönteinen. Listaan tähän loppuun vielä Android Marketista asentamani ohjelmat lyhyiden kommenttien kera. Hyviä ohjelmavinkkejä otetaan myös mielellään vastaan.

Adobe Flash Player – Tämä aukoo flashit mobiilialustallakin. Paljon tilaa vievä applikaatio, joka ei tue edes muistikortille siirtoa, vaan haukkaa tilansa puhelimen muistista. Adoben track record tietoturvassa karmea, joten sekään ei erityisesti houkuttele asentamaan, mutta asennettu nyt on kuitenkin.

Angry Birds – Tämä tuskin esittelyjä kaipaa. Suomalaista koodaustaitoa ja mobiilipeliosaamista parhaimmillaan. Hauska ja koukuttavakin peli tylsien palave…eikun siis vaikka junamatkojen ratoksi.

Backgammon Free – Hyvä, ilmainen toteutus tästä maailman vanhimmasta lautapelistä. Edelleen hyvää ajanvietettä, tosin vaikeinkin vaikeustaso on jo kaltaiseni gammon-nyypän biitattavissa.

ConnectBot – Pätevä ssh-client, jolla hoituu irkkailu suhteellisen näppärästi.

Elisa Viihde – Tallennusten hallintaa, tv-ohjelmaopasta jne. ElisaViihde-asiakkaille.

Facebook for Android – Facebook client, joka uusimmassa versiossa tukee myös facebookin chattia. Toimii, mutta satunnaisia bugeja ja epäloogisuuksia havaittavissa.

Google Goggles – Googlen visuaalinen hakuohjelma. Nappaa valokuva tekstistä, kirjasta, yrityksen logosta, nähtävyydestä jne. ja ohjelma hakee kuvan perusteella hakutulokset. Osumatarkkuus on hyvä, esimerkkinä nappasin äsken kuvan “Decubal Original Clinic Cream”-rasvatuubista kuvan ja Goggles tunnisti sen ja tarjosi ensimmäisinä hakutuloksina suomenkielistä informaatiota tuotteesta.

Google Sky Map – Mainio “tähtikartasto”. Paikallistaa sijaintisi gps:n avulla ja osoittamalla laitetta kohden taivasta, kertoo mitä tähtiä, planeettoja ja muita taivaankappaleita yläpuoleltasi löytyy. Antaa kummasti lisää mielenkiintoa taivaan ledilamppujen ihailuun.

Ixmat ScannerViiva- ja QR-koodien lukija.

Nimbuzz – Yleispätevä client pikaviesteilyyn. Tukee MSN:ää, Google Talkia ja muutamaa muuta im-protokollaa. Vanhemmissa versiossa tuki myös Skype-puheluihin, mutta se katosi ominaisuuksista jossain kohtaa ohjelman päivittyessä.

Quick Battery – Widgetti akun varaustason tarkkailuun. Toimii hyvin yhteen Quick Settings:in kanssa.

Quick Settings – Hyvä ohjauspaneeli ohjelma, jolla pääsee nopeasti säätämään laitteen asetuksia.

TuneIn Radio – Client internetradioiden kuunteluun.

Twidroyd – Erittäin hyvä ja ominaisuusrikas Twitter-client.

WordPress for Android – Client WordPressin päällä pyörivien blogien hallintaan.

Youtube – Client youtube-videoiden katsomiseen, joista yllättävän moni ei tunnu tukevan toistoa mobiilialustalla.

Yksi vastaus artikkeliin HTC Desire

  1. [...] käytän Android-alustalla toimivaa HTC Desireä ja olin asentanut Android Marketista Google Authenticator-sovelluksen jo etukäteen, joka [...]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.