Talviloman aika?

To 29.1.2009

Lähdin tänään jo poikkeuksellisesti ennen seitsemää kömpimään kohti toimistoa. Nappasin roskapussin mukaani ja huomasin tarjoavani roskakatoksen lukkoon toimiston kulkuavainta. Olisikohan aika pitää lomaa?


Kaikki kortit esiin by Juzzuf

Su 25.1.2009

Sain Gus “The Great Dane” Hansenin kirjasta “Every hand revealed” häikäilemättömän ajatuksen kopioida tämän idean ja naputella E71:een muistiin kaikki kädet kotipeliturnauksesta. Jos tämä uutinen pitää paikkansa, on Gus toiminut nose bleed pelien rahoittajana viime aikoina, joten sikälikin tunnen sielujen sympatiaa ja samaistumista häntä kohtaan rahoittaessani kotipelejämme. Onneksi buy-ineistä puuttuu “muutama” nolla.

Mutta tässä sitä siis tulee; kaikki kädet eilisestä 10 pelaajan 10€:n freeze-outista, jossa lähtöstäkki oli 2000 merkkiä ja blindit lähtivät tasolta 5/10. Raportointi olisi voinut olla eksaktimpaakin, mutta enpä tajunnut merkkailla tarkkoja stäkkikokoja tai kulloisiakin blinditasoja ylös. Tämä muuttunee sitten seuraavaan episodiin, tekihän Doyle Brunsonkin “Super System“:siin kaksi osaa.

1. K8o -> fold, tässä suht keskipositiosta tuli pf-bet. Omassa käsiskaalassa, tämä on positiostakin huolimatta pelikelvoton hanska, joten selvä fold. Blindit koppaa, floppi 93x ja parilta pelaajalta päätyvät merkit keskelle setti vs. Tptk tilanteessa. Setti täydentyy turnilta quadseiksi ja näin turnaus sai freeze-outiksi varsin action pitoisen alun.
2. 96s -> fold
3. A6o -> fold
4. K4s -> fold
5. A6o -> fold

6. BB 63o -> fold
7. SB J2o -> fold
8. J2s -> fold
9.
K3o -> fold
10. K2o -> fold

11. A5o -> fold
12. T4o -> fold
13. 84o -> fold
14. BB 52o -> fold
15. SB 82o -> fold

16. Tässä jaossa pelaan liiankin tiukkaa. Sain buttoniin vihdoinkin jotain edes semi-pelattavaa, kun löysin kädestä KTo. Keskipositiosta tuli limppaus ja avaan standardisti 3xbb. Iso blind lyö reissuun, limpperi maksaa ja minä foldaan aika nopeasti.

Floppi KT3 saa katseeni nousemaan kohti keittiön valoja ja kiroilemaan hiljaa mielessäni. Pf-raisen tehnyt pelaaja on suhteellisen solidiksi lukemani sittariharja ja arvelin olevani jotain AJo+ tyylistä kättä vastassa ja siksi kippailin käteni.
17. 92o -> fold
18. 72o -> fold
19. 74s -> fold
20. 46o -> fold

21. J6s -> fold
22.
BB -> A4o fold
23.
KJo pikkublindissä, limppaan, sökötän täysin ohimenneeseen floppiin ja kippaan betsiin.
24. K3o -> fold
25. 92s -> fold

26. 74o-> fold
27.
Illan ensimmäinen taskupari 55 löytyy kun olen utg:ssä, avaan 4xbb ja saan yhden maksajan. Harmi kun en merkkaillut ylös niitä stäkkikokoja, kun flop osuu minulle nutsilta vaikuttavasti 882 rainbow. Stäkit oli sitä luokkaa, että painan kaiket keskelle ja vihu insta-foldaa.
28.
Seuraavassa jaossa olen isossa blindissä kädessä aina vahva 93o. Näen flopin AK9 rainbow ilmaiseksi ja se sökötellään, turn 5 smallblind betsaa 100, jonka maksan. River 5, smallblind betsaa 100, maksu. Smallblind kääntää Q5 ja juzzuf luo katseen ylös keittiön valoihin puhallellen hitaasti.
29.
SB QTo -> fold
30.
J3s -> fold
31. 24o -> fold
32. K7o -> fold
33. Q4s -> fold
34. Isossa blindissä 53o ja floppi A53 nähdään ilmaiseksi. Lähden pelonsekaisin fiiliksin semi-ansoittamaan ja floppi sökötellään, turn 7 check-check, river 9 check-check. Pohjarattaat kestää.
35. SB 85o -> fold

36. Q8s -> fold
37. 72o -> fold
38. T9o -> fold
39. 54o -> fold
40. Isoon blindiin 89o ja näen flopin ilmaiseksi. Floppi antoi päistä auki suoran vedon, mutta siitä huolimatta kippaan kun pikkublindi lyö alle.

41. Pikkublindiin T2o -> fold
42. Buttonilla Q5o, jonka kippaan kun edeltä tullaan pf all-in.
43. J3o -> fold
44. 93o -> fold
45. 76s löytyy, kun istun utg:ssä. En taaskaan muista tarkkoja stäkkikokoja tai m-arvoja, mutta vaihdan vähän “rytmiä” ja työnnän kaikki keskelle ja saan blindit ryöstettyä ison blindin pitkän miettimisen jälkeen.

46. Isossa blindissä J8o, jolla ei puolustella kun utg+1 lyö pf 3xbb.
47. Pikku blindistä Q7o lentää pakkaan, kun utg+1 lyö pf 2xbb
48. K9o -> fold
49. Q4o -> fold
50.
43o -> fold

51. JTo -> fold
52. Isossa blindissä J3s, joka menee buttonin kanssa sökötellen showdowniin asti ja potti päätyy splittin jonkun vastaavan monster-käden kanssa.
53. Pikku blindissä A8o, utg+2 lyö pf 2xbb ja minä hampaita nirskutellen kippaan A-roskan
54. Buttonilla 76s, jolla pusketaan kaikki keskelle ja viedään blindit
55.
74o -> fold

56. J4o -> fold
57. K9o -> fold
58. BB 32s -> fold
59. SB K9o -> fold
60. K9o -> fold

61. Cut-offista JTo ja kaikki keskelle. Iso blindi tekee sankarimaksun ja kääntää Q2s. Kortit ovat suotuisat Q-hain viedessä potin ja käytännössä rampauttaessa stäkkini lopullisesti
62. Seuraavassa sitten any-twolla, tässä tapauksessa T7o, kaikki sisään. Maksu isosta blindista K4o ja turnin 4 sinetöi kohtaloni ja ulos sijalla 5.

Itselleni on vähän mysteeri, miten nuo suurimmalta osaltaan täyttä roskaa olleet kädet olisi pitänyt pelata. Se miksi päätin vetää über-tiukkaa toivepokeria, johtui suurimmaksi osaksi edellisestä, 10€ max 2 re-buys + addon turnauksesta, joka oli illan ensimmäinen koitos. Siinä tuli noutaja parissa coin-flipissä ja jotenkin tuntuu, että sellainen jää alitajuntaan ja vie ehkä parhaimman terän rohkeudesta ja uskosta omaan peliin.

Sellainen tarina tällä kertaa, saapas nähdä herättääkö aihe keskustelua tai kommentointia, puhumattakaan siitä vaikuttaako se ringin pelityyliin minua vastaan tulevissa koitoksissa. No se jää nähtäväksi, sitten joskus, sillä säännöllisestihän näitä kotipelejä ei saanut järjestää.


Kuntoilu viikolla 4

La 24.1.2009

Tälle viikolle lentsu hellitti otettaan ja pääsin treenailemaan kunnolla. Pidensin harjoitteluaikoja crosstrainerin kanssa ja kokeilin toista ohjelmaprofiilia, mutta viikon ehdoton high-light oli perjantainen hiihtolenkki. Edellisestä juoksulenkistä talvisäässä oli kulunut jo niin pitkä aika, että olin tyystin unohtanut miten hyvältä urheilu ulkoilmassa, täydellisen tyynessä ja muutaman pakkasasteen säässä tuntuukaan.

Hiihto on lajina loistava ja tehokas liikuntamuoto, joka rasittaa monipuolisesti koko kroppaa, mutta sopii kuitenkin kaltaiselleni nilkan nivelongelmaiselle mainiosti. Rasittavuuden huomaa nyt tätä kirjoitettaessa lauantai aamuna, kun on hivenen “jäykkä” olo. En voi muuta kuin suositella kaikkia kokeilemaan hiihtoa. Unohtakaa ne peruskoulusta tai armeijasta jääneet huonot muistot ja antakaa lajille uusi mahdollisuus. Tänä päivänä myytävät perusvälineetkin ovat aivan eri sfääreissä verrattuna historiallisiin “hikilautoihin” ja niillä pystyy nauttimaan hiihtelystä ilman, että välineet tuntuvat painavan useita kiloja tai että kaikki vauhti alamäissä hiipuu siteiden “jarruttaessa” ladun reunaan.

Pvm Kesto Matka Ka syke Max.syke Kcal Muuta
19.1 45 mins 12,9 km 114 140 338 Crosstrainer, P1
21.1 50 mins 16,2 km 123 151 477 Crosstrainer, P1
22.1 50 mins 16,3 km 123 150 420 Crosstrainer, P4
23.1 60 mins 5,7 km 124 149 476 Murtomaahiihto
25.1 45 mins 7,6 km 155 174 550 Murtomaahiihto

EDIT: Sain kuin sainkin itseäni niskasta kiinni ja löysin sisäisen sissini ja lähdin sivakoimaan vielä sunnuntai-illan ratoksi hiihtolenkkiä. Koko päivän satanut räntä ja hyvin lähellä nollaa tai hieman pakkasen puolelle kääntynyt sää oli vetänyt ladut liukkaiksi. Taisi olla ammattikielellä niin sanottu lentokeli. No se oli alamäissä ihan kivaa, kun pääsi tuntemaan vauhdin hurmaa, mutta tasamaalla ja ylämäissä oli vähintäänkin tuskaista, kun sukset lipsui. No siitä ja kolmesta pikku kaatumisesta luistelutekniikkaa harjoitellessa huolimatta vetäisin 45 minuutin lenkin nauttien ulkoilmassa liikkumisesta.


Päivityksiä

To 22.1.2009

Apple julkaisi QuickTime 7.6:n, jonka sisällöstä voi lukea vaikka täältä. Mukana on myös tietoturvakorjauksia, joten päivittäminen heti on suositeltavaa. Normaalitapaan QuickTimen päivitys edellyttää koneen uudelleenkäynnistystä.

Elgatolta tuli ulos myös uusi, 3.1 versio, EyeTV ohjelmistostaan. Listaa 3.1:n uudistuksista löytyy Elgaton saitilta. Itse päivitys näytti ainakin omaan koneeseen istuvan nätisti ilman ongelmia.


Mahjong

Ke 21.1.2009

Olen hiljattain yrittänyt tutustua Kiinasta lähtöisin olevaan ja erityisesti Aasiassa äärimmäisen suosittuun Mahjongiin. Pelistä löytyy jonkin verran suomenkielistä informaatiota mm. pelille omistautunut saitti ja muutamia hyviä artikkeleita.

Kyseessähän on lyhyesti sanottuna peli, jota pelataan kuvioiduilla pelinappuloilla, “tiilillä”, joista on tarkoituksena kerätä sääntöjen puitteissa pöydättäviä sarjoja. Toisin sanoen pelihän muistuttaa läheisesti korttipelien maailmasta tuttuja rommipelejä kuten Ginirommia, jonka olen jo täällä blogissakin todennut olevan erinomaisen toimiva ja addiktiota synnyttävä kaksinpeli.

Se mikä Mahjongissa on tuntunut tuskaisen hankalalta ja jarruttanut investointipäätöstä tiilisettiin, on runsas määrä erilaisia sääntövariaatioita ja sangen kompleksi tapa laskea pisteet. Mutta katsottuani alla olevan pitkän linjan “boardgamegeekin”, Scott Nicholsonin, videon, jossa hän tyypilliseen tapaansa perusteellisesti selittää pelin idean, kulun ja klassiset kiinalaiset säännöt, jotka löytyvät myös suomenkielellä, alkaa ostopäätös ja pelin hankinta kutittelemaan erittäin voimakkaasti.


Konemusiikkia

Ke 21.1.2009

Olen kirjoitellut blogiin lähinnä vain rock-painotteisesta musiikista ja tämän johdosta ajattelin tulla ulos tunnustautumalla myös hyvän konemusiikin ystäväksi.

En todellakaan ole mikään genren erityistuntija, saati sitten ravejen tai tanssiklubien vakioasiakas, vaan etupäässä satunnainen, “fiilispohjalta” toimiva kuluttaja, jonka soittolistoilla on pyörinyt “Tiistain tanssi-ilta” jo Radio Mafian ajoilta ja DJ Orionin mainio podcast.

Ensimmäinen tyylisuunnan albumikin tuli ostettua vasta ihan hiljattain, kun Nokian musiikkikaupasta latautui Orkidean “Metaverse“, joka on muuten erinomaisen hyvää materiaalia ja vieläpä kotimaisen artistin tekemänä. Levyltä löytyy mm. mielenkiintoinen 12 minuuttinen miksaus Nightwishin “Bye Bye Beautiful” kappaleesta.

Kuuntelen konemusiikkia etupäässä toimistolla ja vaikka työn alla olisi tarkkaakin keskittymistä vaativia tehtäviä, olen huomannut, että musiikin luoma äänimaisema ei häiritse työntekoa normaalin rock-räimeen tapaan, perus avokonttorin melusaasteesta puhumattakaan.


Mindmap

Ke 21.1.2009

Muistan kuulleeni Mindmap-tekniikasta joskus 90-luvulla opiskellessa, mutta en koskaan tutustunut siihen tarkemmin, vaikka osa opiskelukavereista kyseistä metodia oppimisen tukena ja apuvälineenä käyttikin.

Tänään kokeilin puolivahingossa FreeMind ilmaisohjelmaa ja aloin hahmottelemaan käsillä olevaa projektia ja siihen liittyviä ongelmia, avoimia kysymyksiä ja päätöksentekopaikkoja ja olin yllättynyt kuinka näppärältä ohjelma tuntui ja kuinka joustavalta tavalta mindmap vaikutti projektiin liittyvän ongelmakentän aukipurkamiseen.

FreeMind ohjelmaa jaetaan gpl-lisenssin alla ja se toimii käyttöjärjestelmissä, joissa on Javan ajoympäristö asennettuna. Mindmappeja eli käsitekarttoja voi piirtää myös Microsoftin Visiolla, mutta ainakin 2003 versio vaikutti nopealla vilkaisulla rajoittuneemmalta tähän kuin FreeMind. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ohjelma!


Kuntoilu viikolla 3

Ma 19.1.2009

Viikon 3 kuntoiluista ei jäänyt juuri jälkipolville raportoitavaa. Plakkariin tuli vain yksi 40 minuutin sessio crosstrainerilla. Sen jälkeen iski jonkinsorttinen lentsupöpö, joka ei onneksi äitynyt niin pahaksi, että se olisi edellyttänyt vuodelepoa.

Olen aina ottanut varovasti ja pysynyt pois hikoilemasta, jos on merkkejä siitä, että flunssa on iskemässä elimistöön ihan vain välttääkseni riskin siitä, että tauti iskee kunnolla tai poikii jotain ikävämpää ja pidentää näin paranemisaikaa ja pakkolepoa liikunnasta.

Tänään olo on jo sellainen, että illalla voi vetäistä crossariharjoitukset ja alkaa keräämään merkintöjä viikon 4 kuntoilutaulukkoon.


Helsingin Sanomien digilehti

Ke 14.1.2009

Olen käyttänyt HS:n digilehtipalvelua nyt muutaman päivän ja täytyy sanoa, että palvelu on ihan toimiva. Aikaisemmat kokemukset näistä “sähköisistä lehdistä” muutaman vuoden takaa eivät ole olleet niin mairitttelevia, mutta näinä isoihin resoluutioihin pystyvien näyttöjen aikana digilehden käytettävyys nousee hyvinkin kilpailemaan paperiversionsa kanssa.

HS:n digilehti on toteutettu Flash-tekniikalla, joten se toimii valtakäyttöjärjestelmissä. Itse olen lukenut digilehteä XP:llä, Ubuntu Linuxilla ja Os X:llä resoluutioiden ollessa 1680×1050 ja 1600×1200. Molemmat resoluutiot riittävät pääotsikoiden silmäilyyn 100% tilassa ihan pienimpien artikkeleiden otsakkeita lukuunottamatta. Kun sirtyy lukemaan artikkelia, Zoom In ja Zoom Out toiminnot toimivat kätevästi hiirtä klikkaamalla. Vielä kun saisi tuen Mighty Mousen rullalle ja skrollauksen toimimaan myös vertikaalisesti, niin käytettävyys paranisi entisestään.


E71 päivitys

Ke 14.1.2009

Kuten tuossa eilen jo uutisoitiinkin, julkaisi Nokia uuden pävityksen E71:lle. Päivittäminen sujui omalta osaltani kivuttomasti ensin varmuuskopioimalla datat ja asetukset talteen ja palauttamalla ne sitten päivityksen jälkeen. Tosin itselläni ei ole käytössä muistikortin kryptauksia eikä yhteiseloa Exchange-sähköpostijärjestelmän kanssa, jotka ovat saattaneet käyttäjäkokemuksien perusteella aiheuttaa ongelmia päivitettäessä. Päivitys sisältää myös maininnan tietoturvakorjauksista, mutta ainakaan vielä en ole havainnut vahvistusta, että korjataanko tuo muutama viikko sitten otsikoissa ollut tekstiviesti-bugi.

Uusista ominaisuuksista Internet Radio näytti pikavilkaisulla toimivalta ja ihan kattavan listan eri genrejen nettiradioasemia sisältävältä palvelulta. My Nokia vaikutti perus sms-spammia mainoksien ja tehokäyttäjän vinkkien muodossa suoltavalta palvelulta, jonka lisäarvo tuntuu vähän ohuelta. Tosin itselläni tökki jo palveluun rekisteröityminenkin, liekö sitten liittymässäni joku rajoite viestien lähettämisen suhteen.

Tarkempi lista päivityksen sisällöstä löytyy tästä ja ainakin mutu-tuntumalla puhelimen responsiivisuus ja nopeus vaikuttaa parantuneen, joten eikun päivittämään.