Kävin kokeilemassa GCH:n sunnuntaiturnausta (90+10 freezeout), kun olin itselleni antanut pyhän lupauksen käydä ottamassa shottia, vielä kun taannoisesta tiistaimenestyksestä oli jotain hiluja jäljellä.
Turnausstruktuuri on tiistain turnaukseen verrattuna peliä suosivampi nelinkertaisen alkustäkkinsä ansiosta, eikä all-in festivaalit ala yhtä nopeasti kuin ne tiistaisin tekevät. Hupaisaa oli, että aprillipäivänä samassa pöydässä istunut ammattilainen, oli jälleen tuleva minun pöytääni kun muutama käsi oli pelattu. Ja hänen kohdallaan sama meno näytti jatkuvan, toinen käsi ja tuplat, eikä siinä kauaa kestänyt kun alkoi chippitornilla olla jo varsin kunnioitettavaa korkeutta.
Lähdin pelaamaan noudattaen omaa, suhteellisen tiukkaa “pelikirjaani” ja alla muutamia käsiesimerkkejä, joita mieleen jäi:
Ensimmäinen jako ja taskuun KTs, reissasin pf 3xbb ja sain blindit. Muutama jako tästä ja isossa blindissa taskuun Q2o, yksi vihu ja pikku blindi limppaavat mukaan. Floppi tulee T62 rainbow, pikku blind min-bettaa, mä maksan ja takaposition vihu kippaa. Turn Q, pikku blind sököttää, mä lyön n. puoli potillista ja saan maksun. River K mentiin muistaakseni sökötellen, kun arvelin että potin koon kontrollointi heikohkoilla rattailla olisi järkevää ja vihulta paljastui epäonnistunut vetoviritelmä ja potti tuli mulle.
Tämän jälkeen pakka jäähtyi joksikin aikaa, kunnes taskuun tuli 22. Pf-bettasin utg+2:sta 3xbb ja sain maksajan napilta. Floppi tuli J66, johon heitin jatkobetsin ja sain insta-maksun. Turn oli jotain suhjua, enkä lähtenyt ampumaan toista lippaallista vaan sököttelin ja olin pakotettu kippaamaan, kun napilta tuli kylkeen. Sorsaparin jälkeen kippailin varmasti toistakymmentä kätöstä, kunnes sain takapositioon AKo:n taskuun blinditasojen ollessa 30/60. Löin 175:een ja sain 3 maksajaa. Floppi tuli Kxx, jossa kaksi ristiä ja se sököteltiin minulle asti. Potissa oli n. 700 ja stäkkini oli 900 ja päätin painaa all-in eliminoidakseni värin vetäjät ja näin tällä kertaa kävikin ja sain mukavahkon potin TPTK:lla.
Illan ehkä arvelluttavin käsi oli kun sain keskipositioon KQs:n (ruutua). Avasin pf-bettailun 3xbb lyönnillä, jonka blindit maksavat. Floppi QT6 rainbow (ei ruutua). Pikku blind panostaa jotain ja iso blind tekee “all-in menemättä all-in“-reissun, pähkin tätä pitkään ja päätän heittää kärkiparini K-hailla pakkaan ja myös pikku blindi kippaa. Vaikea sanoa oliko tuo hero vai zero kippi, mutta mieltä se jäi jonkun verran painamaan.
Hetken kuluttua käy käsky siirtyä toiseen pöytään, sinänsä sopivaan aikaan, että olisin juuri ollut ison blindin maksuvuorossa ja pääsen toiseen pöytään buttonille. Tämä visiitti jää lyhyeksi ja siirryn jälleen uuteen pöytään pelaamatta ensimmäistäkään kättä n. viiden jaon jälkeen.
Illan kolmannessa pöydässä on varsin reipasta räiskintää ylläpitäviä nuorempia pelureita ja kun olen isossa blindissa tasojen ollessa 100/200 tulee taskuun 77. Keskipositiosta edellisessä jaossa ison potin hävinnyt kaveri puskee all-in 475:llä merkillä, joka kippaillaan minulle ja mä koppaan. Vihu kääntää Q6o, eikä vedä ohi ja näin sain taas vähän lisää merkkejä blindien vahingoittamaan stäkkiini.
Eikä aikaakaan, kun minut reivataan takaisin tuohon “kakkospöytään”, jossa kippailen roskakäsiä ja alan kuivua blindeihin. Tasot ovat 150/300, stäkissä on 1300 merkkiä, kun saan utg+2 positioon 55 taskuun. Työnnän merkit keskelle ja heti vierestä vihu kysyy “paljonko siinä on?”. Totean 1300 ja maksu tulee välittömästi ja mukaan lähtee vielä yks vihu n. 900:lla merkillä. Kortit auki, vastassa 99 ja JJ, johon taskuysit vetävät vielä setin turnilta ja se on kiitos ja näkemiin sijalla 25. Vähän huonohkoa tuuria, että osuu kaksi yliparia vastaan, kun on joutunut pakkopuskemaan, mutta sellaista se on joskus.
Kokonaisuutena turnaus oli ihan positiivinen kokemus ja livepelaaminen kasinolla nyt vaan on erittäin nautittavaa, kun pelitapahtuma sujuu jouheasti ja käsiä näkee normaali kotipelejä rivakammassa tahdissa. Oli kiva huomata, ettei sitä nyt ihan täysin läpikypsä paisti ollut vähän isommassakaan pelissä, vaikka rahasijoille matkaa varsin reilusti vielä jäikin. Harmi vain, että buy-in on sen n. 3 kertaa enemmän kuin tiistain turnauksiin, joten ei tälläisistä shoteista mitään vakkaritapaa pysty näillä palkoilla ottamaan